Salat julki

Mun bloggaaminen on ollut vähän hankalaa viime aikoina sattuneesta syystä. On ollut hankala kirjottaa ylipäänsä mitään järkevää, kun en oo halunnut tai voinut kirjottaa siitä yhdestä ja ainoosta asiasta, joka on ollut mun mielessä viimeset kohta viis kuukautta aamulla aina ensimmäisenä kun herään ja illalla viimesenä ennenkun nukahdan, usein siinä välissä ja unissakin jonkin verran. Ja kuitenkin se on kaikki ollut ihan musta itsestä kiinni, että en oo halunnut tai saattanut tai jostain syystä oon vaan kokenut sen niin vaikeaksi kirjottaa tästä tärkeästä aiheesta. En tiädä johtuuko se sitten siitä, että kirjotan ihan omalla naamallani ja nimelläni ja koen jotenkin semmosta turvattomuuden tunnetta. Ajattelenko kuitenkin alitajuisesti niin, että jos nyt paljastan tän, niin joku saattaa mua jollain tapaa henkisesti tai fyysisesti vahingoittaa sen takia. Aika älytön ajatus, mutta tää maailma on mun mielestä ihan älytön (luin eilen loppuun Natscha Kampuschin kirjan). Ei oo siis ollenkaan helppoa olla mitenkään erityisen avoin julkisesti.

Nyt kuitenkin oon päättänyt, että asiaan tulee muutos. En aio tätä aihetta mitenkään sen enempää velloa mun blogissa tai muuttaa mun blogia radikaalisti suuntaan tai toiseen sisällön kannalta, mutta toisaalta tuntuu helpottavalta, että ei tartte sitä erityisesti mitenkään salaillakkaan, varsinkin kun se tulee vaikuttamaan mun elämään mitä suuremmissa määrin tulevaisuudessa. Sen enempää löpinöimättä nostetaan kissa pöydälle - olen raskaana ja lapsen olisi tarkoitus syntyä kesäkuun puolella.

No, miten tää nyt sitten on vaikuttanut mun urheiluun, kaikkia varmaan kiinnostaa! Juoksuun sen verran, että lenkit on lyhentyneet ja hidastuneet huomattavasti( <7 min/km => 8.15 min/km) . Hengästyn aiempaa helpommin ja ei tee mieli juosta kovinkaan lujaa. Lisäksi vessahätä tulee tosi usein ja semmoisena pakottavana, niin että se vähän vaikuttaa reittien valintaan etenkin näin talvella. Pitkiä lenkkejä en oo kyllä tehnyt yhtään jo siitäkin syystä, että ei oikeestaan yhtään kiinnosta! Voisin kuvitella, että pystyisin juokseen esim. 20 kilsaa kyllä, mutta ei huvita. En koe siinä mitään järkeä. Joo ja tiedän että se joku nainen juoksi maratonin viimesillään joo joo joo. Kaikki saa tehdä niinkun itte haluaa ja musta tää mun tyyli tuntuu hyvältä eli teen sen minkä jaksan ja mikä tärkeintä - MIKÄ HUVITTAA.

Pahoinvointia tai mitään semmosta ei ole ollut koko aikana yhtään ja siitä olen kiitollinen. Ei myöskään mitään muita ikäviä tai kivuliaita tuntemuksia, jotka olis vaikuttanut mun urheiluun tai elämään muuten, oikeestaan on ollut aika normaali olo. Oon käynyt lähes yhtä säännöllisesti kuin ennenkin lenkillä ja jumpassa ja nyt tammikuussahan aloitin sen uintitekniikkakurssin ja no problem. Uinti on kyllä aika rankkaa ja sen huomaa, että siinä on vielä paljon paljon kehittymisen varaa, että pystyisi uimaan vaikka edes sen kilometrin putkeen, saati alle puoleen tuntiin (Ninni, mää niin ihailen sua! :) ) Pumpissa on samat painot käytössä ollu kun ennenkin, hauiksiin jopa jossain vaiheessa lisäsin vähän. Ja se hiihto on kyllä erittäin ihanaa ja mahtavaa! Vauhti on siinäkin hidastunut, mutta se tuntuu niin toisarvoiselta asialta tässä vaiheessa.

Juoksutapahtumissa en oo käynyt Pirkan hölkän jälkeen (jossa muuten salamatkustaja oli jo kyydissä) ja taas siitä syystä, että ei huvita, ei kiinnosta. Tämän hetkisellä urheilulla saan aivan mahtavan pohjakunnon ens kesään/syksyyn ja siitä on sitten taas hyvä jatkaa reenaamista, jos on semmonen fiilis. Oikeestaan aika vapauttavaa, kun ei TARTTE osallistua mihinkään ja jatkuvasti yrittää enemmän ja paremmin. Ei tietty ennenkään ollut muuten kuin oman itteni kautta pakko. Välillä toki kaiholla lukee jotain kisaraportteja jostain kivoista kisoista, mutta päällimmäisenä on ajatus, että kyllä mää vielä kerkeen.

Että semmonen Jytky tällä kertaa. Ihanaa loppuviikkoa kaikille.