1530. Se on se kilometrimäärä, jonka ainakin juoksin viime vuonna. Aikaa tähän juoksuun meni noin 185 tuntia. Eli keskimäärin juoksin 10,34 km noin 7:12 min/km vauhtia. Aika loistavaa, pääsin kuin pääsinkin tavotteeseeni huolimatta viime alkuvuoden ja loppuvúoden vähäsisestä kilometrimäärästä. Olen iloinen, en muista että olisin aiemmin tähän päässyt kaikenlaisten ongelmien ja loukkaantumisten takia. Joulukuun viimeisen lenkin heitin lauantaina aamupäivällä 31.12. ja voi pojat miten piiiiiiiiiiiiitkästä aikaa lenkki tuntui oikeen erityisen hyvältä! Ihana ilma, pieni pakkanen ja auriinko paistoi. Muutenkin hyvä fiilis, hyvä seura, hyvä reitti ja hyvä maasto, kaikki napsahti kerrankin taas kohdilleen :) Harmikseni vaan unohdin laittaa mittarin takaisin päälle vessareissun jälkeen, mutta suurinpiirtein kympin verran me kipiteltiin.
Uunna vuunna oltiin mun siskolla kuten oli aikomus ja siellä ilta sujui rauhallisesti aika pitkälti lasten ehdoilla ja hyvä niin. Valettiin jopa tinat ja tulkittiin niiden ennustuksia tietysti itselle parhain päin. Yömmällä me naiset pelattiin alphabettiä ja miehet katsoi telkusta jääkiekkoa :) Raketteja oli pakko käydä puolen yön aikaan pihalla ihmettelemässä, oli se melkoista rytkettä.
Sunnuntaina sitten alkoi tipaton ja herkuton tammikuu ja ainakaan vielä tähän neljänteen päivään mennessä ei ole ollut kovin tiukkaa. Sunnuntaina kävin jopa elokuvissa kattomassa New Years Eve laffan, joka oli muuten ihan ok, eikä sielläkään tehnyt mieli mitään sen kummemmin. Outo homma, mutta hyvä niin. Perjantaina käytiin muuten kattoon se uus Sherlock Holmes ja se oli tosi hyvä! Suosittelen varsinkin jos tykkäsit ekasta, niin tykkäät kyllä tästäkin. Vauhtia riitti. Ainoa hämäävä hahmo oli se alkuperäisen Stig Larssen filmatisoinnin näispäähenkilö, joka vaan suurimmaksi osaksi muikisteli menemään. Se uusin versio olis kyllä kans pakko käydä kattomassa. Perjantaina käytiin myös siivillä tottakai, kun herkuton oli edessä. ikävä kyllä ne Speakeasyn siivet ei oikeen iske ja maistu, Nytkin soosia oli ihan liian vähän ja kanat vaan oli siinä päällä eikä ollenkaan siinä soosissa. Mälsää.
Perjantaina otetaan pieni irtiotto arjesta ja lähdetään sinne Tukholmaan lentäen Turusta tälläkertaa. Ihan kiva päästä vähän tuulettumaan, kun ei tässä näitä lomia ole pahemmin ollut.
Oikeen hyvää ja ihanaa uutta vuotta kaikille!
Ps. Uuden vuoden lupaukseni on se, että en enää lisää suolaa valmiiseen ruokaan :) Tiukkaa tekee, mutta edelleen ollaan ruodussa!
Hah, määkin mielelläni lisäilen suolaa ruokaan. =)
VastaaPoistaVoimia tipattomalle ja herkuttomalle!
Oon jotenkin uskotellut itselleni, että tartten sitä ehdottomasti.. Todellisuudessa näin ei ehkä kuitenkaan ole. Katotaan nyt mitkä kauheet krampit mulle tulee, lisäilen sitten jos tarttee.
VastaaPoistaKiitos :)
Hauska uudenvuodenlupaus! Mäkin voisin luvata tollasta :) Ihanaa tätä vuotta ja mahtista reissua Tukholmaan!
VastaaPoistaJoo ja se onkin mennyt hyvin! Suolaa en oo lisännyt enää ja yhtäkkiä sitä ei ees tee enää mieli lisätä mihinkään, vaikka ennen aina mätti vaan menemään.
VastaaPoistaKiitos, hyvä oli reissu. En muuten taaskaan ottanut yhtään kuvia sitten..